30.1.12

Nyt on taas uutta listaa maisteltu ja henkilökuntaa koeteltu. Kävimme mieluisaan tehtävään taas eräänä perjantai-iltana. Sali oli taas hiljainen heti klo 18.00, mutta täyttyi illan mittaan. Uutta sisustuksessa näkyi olevan värikkäät tyynyt sohvilla. Tai sitten viimeksi oltiin liian hilpeinä huomataksemme ne. Istuimme kuitenkin taas parhaalla paikalla, josta avautuu ihana näkymä Ratinaan iltavalaistuksessa. Emmi otti menu Masuunin ja Aki menu Tastingin. Molemmissa oli eettisesti tuotettua hanhenmaksaa, jota Emmi erityisesti odotti innolla. Sen verran viherpiipertäjä kun on, niin ei maistu oikein tehotuotettu liha. Hanhenmaksa oli siis menun iloinen yllätys, vain luomumaksamakkaraa on jonkun aikaa ollut kaupoissa, mutta ei kyllä totisesti ole sama asia!

Aluksi tietenkin syötiin alkuruokaa. Aki sai kuohkeaa maa-artisokkakeittoa, rucolaa ja pinjansiemeniä, ja suositusviininä Cuvée Tradition Demi Seciä. Keitto muodosti kuohuviinin kanssa niin harmonisen kokonaisuuden että jos oltaisiin oltu tv-ohjelmassa, olisi kokille napsahtanut immuniteetti saman tien. Emmikin sai samaa, pienemmän annoksen. Näin taas keittiö hienosti synkronoi ateriamme , sillä menu Tastingissä on 6 ja Masuunissa 4 ruokalajia.

Kun hanhenmaksa-annos tuli pöytään, niin Emmi jo melkein pomppi tuolilla. Oooh lalaa! Vaatimattoman näköinen harmaa mössö oli ihanaista! Luomuvasikkatartar ei ollutkaan köntti raakaa jauhelihaa, vaan ihanan mehevä lihamakupala. Sen kanssa tarjottiin Sacra Natura-punkkua, Emmin mielestä toffeen tuoksuinen, tarjoilija oli löytänyt lakritsin aromiakin. Aika hiljainen kaveri lihalle, mutta sopi hyvin erityisesti vasikan kanssa.

Emmi sai kuohuviiniä lasillisen samaan aikaan nautittavaksi kun Aki söi blininsä. Blini oli taas korkea torni, josta mies saa joka kerran suunnatonta huvia. Se ei olekaan litteä! Hihih!

Kala-annokselta Emmi odotti myös paljon, siihen kuului bouillabaisse-makuja. Tuo tomaattinen lisuke ällistytti, se tulikin erillisessä kannussa ohuena kastikkeena. Mielessä oli ollut jokin perinteinen tomaatti-kasvismuhju kalan petinä, varmaan Emmin aivoissa oli taas mennyt piuhat sekaisin ja hän sekoitti hienot ranskalaiset nimet keskenään. Ratatoulle, boullabaisse, mitä näitä nyt on...merde! Yhtäkaikki, annos oli hyvä, ja erityisesti selleripyre teki vaikutuksen. Kuha oli kaunis, ruskearaitaiseksi paistettu, mutta suolaton. Kun kaatoi kastiketta päälle, niin tomaattikastikkeen happamuus ja suolaisuus tekivät eväkkään kanssa jumalaisen liiton suussa. Simpukoita hiukan syrjittiin, vaikka eivät olleet mitään pahaa tehneet, sillä eivät ole Emmin lemppareita. Mutta hän maistoi kiltisti, sillä ne sopivat annoksen kokonaisuuteen. Emmi maistoi itse asiassa kaikkea kiltisti, jopa Akin annoksesta. Muunmuassa Akin blini oli emännänkin suussa rasvainen ja maukas.

Pääruuaksi Aki sai vaihteeksi hirveä, yleensä lautasella onkin Masuunissa köllöttänyt poro. Hirvenvasa oli täydellisesti kypsennettyä, ja sai kosmopoliittisesti tukea Lapin puikulasta ja pallon toiselta puolelta australialaisesta Logan’s Shiraz viinistä, jota Emmikin maistoi lasin. Jollakin kerralla olemme juoneet samasta paikasta kotoisin olevaa Wild Rock-punkkua, jossa on merlotia ja malbecia. Tällä kertaa saatu oli nuorta ja vähätanniinista , ja jäi vähän veljensä varjoon.

Sitten oli juustojen vuoro. Armasta ja kyröskoskelaista iloista cheddaria. Kyllä tuli iloinen mieli kun sitä maistoi. Molemmat juustot olivat hyviä, mutta jos oikein hiuksia halutaan halkoa, niin Emmi suosi ilomielistä, miedompaa kyröskoskelaista ja Aki armasta. Cheddarissa oli punaviinimarjaraitaa, mutta maussa sitä ei erottanut. Kun otti taas armasjuustoa palan suuhun, sen voimakkuus täytti mukavasti koko nielun. (Siksipä kannattaa uskoa etikettiä ja aloittaa miedommasta juustosta lautasen tyhjennys, niin ei jää herkempi maku ”Äijäjuusto”-Armaksen hyökkäyksen alle.) Vaalea portteri sopi yllättävän hyvin molempien juustojen kanssa, vaikka makumaailmat erosivatkin toisistaan ihan selkeästi.

Juomista nousi suosikeiksi tällä kertaa juustojen kanssa tarjottu portviini Burmester White Port ja Emmin makea jälkiruokaviini Beerenauslese Zweigelt Pinot Noir. Vaalean portviinin mukana oli punaista rypälettä, sen tuoksu oli erikoinen, houkutteleva, ja sitä olisi voinut lipittää seurustelujuomanakin vaikka kuinka monta lasia.
Illan kruunasi jälkiruoka. Emmin annos oli aivan moitteeton. Joskus on tullut hifisteltyä täällä mansikoista tai natistu muusta, mutta nyt pysyi mölyt mahassa kun sen täytti tämä ihana kombinaatio! Mustikkapaistos, valkosuklaavaahtoa ja vadelmaa, oooooh! Paistos oli koostumukseltaan vähän kuin mustikkamuffinssi, ja vattu ja vaahto olivat aivan parhaat kaverit tähän. Itävaltalainen Beerenauslese Zweigelt Pinot Noir sopi juomaksi erittäin hyvin. Akin omillaankin herkullisen Jogurtti-puolukka-jälkiruuan kruunasi makea viini Chateau Le Clou Classic, ja makeuden ja hapokkuuden välinen tasapaino toimi täydellisesti.

Ankaran testaamisen jälkeen Liinikset päätyivät seuraavaan: menu Masuunissa parasta oli hanhenmaksa ja jälkiruoka, sekä vaalea portviini ja jälkiruokaviini. Menu Tastingissa parasta oli alkuruoka maa-artisokkakeitto ja nimenomaan kokonaisuutena, suositellun kuohuviinin kera. Jos ette usko, niin menkää itse koklaamaan! Makuasioista saa kiistellä!

PS. Jälkikirjoituksena Emmi vielä hehkuttaisi yhtä asiaa. Sen lisäksi, että Masuunin laadukkaat viinit nousevat päähän, ne myös jäävät sinne. Siis tietona. Tuli männä viikolla asiaa Alkoon ja hämmästys oli suuri kun omasta suusta ja jostain aivojen poimuista tulikin ihan tolkullista viiniasiantuntemusta! Häh! Mitään opiskelua ei ole tehty, joten selitys on oltava se, että Masuunin asiantuntevat tarjoilijat ovat saaneet jotenkin muilutettua innostuksensa ja tietämyksensä viineihin niin, ettei kaikki ole valunut Emmin kurkusta alas.

-Emmi ja Aki