19.10.11

La 15.10.2011

Olin päässyt Masuunin mainokseen syväluotaavan analyyttisen kommenttini kanssa:
“Creme brulee vaan on niin hyvää.” Ajattelin lisätä käyntikorttiini titteliksi ruokakriitikko, blondi.. Lauantaina 15.10. tämä blondi kera vakiaveccinsa saapui viettämään jälleen iltaa hyvän ruoan pariin. Tällä kertaa menuista olikin helppo valita, sillä listoja oli vain yksi.
Masuunissa vietettiin kyyttöiltaa, joka on kuulemma tapaus kerran vuodessa.
Mikä onnenpotku!

Olen saanut kommentteja, että en viimeksi kertonut tarpeeksi itse ruokalajeista, niin täältä pesee, härifrån tvättas...
Eli aloittakaamme alusta:
Alkuun nautimme kauniista jalallisesta cocktail-lasista jäämurskaista, raikasta,
mutta ei hampaisiin asti kylmäävää drinksua. Juoman nimi oli Masuuni steamer (I’m a steamer..) ja siinä maistui ihanasti mustaherukka, vaikka väri ei sitä paljastanutkaan. Tykkäsimme kovasti ja ilta oli korkattu käyntiin juuri sopivan juhlavasti.

Sali oli muuten lähes täynnä ja tullessamme saimme jopa jonottaa hetken. Kyyttöillan suosio oli siis kiirinyt monen korviin. (Tuo kyyttö ei kyllä sanana istu suomalaiseen suuhun.. saisinko ostaa vokaalin?)

Menu koostui siis viidestä (5) ruokalajista ja niihin sopivista juomista.
Alkupaloja oli peräti kaksi (jihaa!) ja ne olivat kyllä ihan mielettömiä. Ensimmäisenä oli
lihaisa vaihtoehto; kanttarelleillä täytettyä kyyttövasikkaa, sipulipyrettä ja briossia. Jumalaisia makuja ja - varsinkin annoksen päällä olevat pienet muruset, jos oikein muistan, niin kurpitsasta - olivat kyllä ihan vimpan päälle. Vaikka etsimällä etsii, niin ruoasta ei kyllä löydy moitittavaa, mutta arvostellaan sitten viiniä. Suositusviini Wild Rock Merlot Malbec tuntui ensipuraisulta happamalta, toki maku tasoittui ruoan myötä, mutta
voisihan se ensimmäinenkin kitalaellinen olla jo yhtä täydellinen kuin itse ruokakin?

Juuri kun oli täysin varma, ettei tästä alkupala enää parane, niin pöytään tuotiin (tarjoilijana itse menun loihtinut kokki Mikko Kautto) huikea kalallinen alkupala eli kylmäsavulohta ja merihaukea “Hävölä”. Nimi oli liian vaatimaton, eikä tee oikeutta annokselle. Jäämeren lohta oli kahdella eri tavalla ja esimerkiksi pastrami eli sellainen pieni kalanpalanen, jonka ilmeisesti annetaan maustua raakana ja sen jälkeen savustetaan, oli ihan mieletön. Niiiin hyvää. Hauki, jota ei meidän taloudessa juurikaan osata hyödyntää, oli sekoitettu kermaan ja kuten arvata saattaa oli suussa sulavaa.

Molemmat alkupalat olivat siis kauniita katsella ja mahtavia makuja maistella. Voitte sanoa, että olen huono kriitikko, mutta kun ne olivat todella hyviä, kumpainenkin. Myös meirän miehen mielestä. Tuon lohisysteemin kanssa tarjoiltiin Grüner Veltliner Kremstal –valkkaria, tämä se sopi mainiosti heti ensi siemaisulta. Pitäkää tämä.

Jaahas, tässä vaiheessa alkoi entistä onnellisempi olo täyttää herrasväen, on se vaan totta tuo sanonta, että hyvä ruoka, parempi mieli. Tai ei se mieli nyt niin paha ollut tullessakaan, mitä nyt ehkä pientä naisellista kireyttä, mutta alkupalojen jälkeen olin kuin lauhkea lammas ja ihan täpinöissäni. Mieskin vaikutti oikein oloonsa tyytyväiseltä ja yltyi miltei bravo-huutoihin ja suorastaan herkän runolliseksi “jokainen hyppysellinen oli mietitty hyvin ja kokonaisuus oli erittäin onnistunut.”

Seuraavaksi puheenvuoron sai itse illan päätähti: Kyyttövasikka, Hauhalan eettisesti tuotettu hanhenmaksa, puikulaperuna ja tryffeli. Meille oli katettu luonnollisesti sekä veitsi että haarukka ja molempia ajattelin käyttää, vaan veitsi oli kyllä ihan turha kapistus. Pitkään kypsytettynä vasikkahan suorastaan suli pelkästä haarukan läsnäolosta. Puikulaperusta oli tehty rösti, ihan jees. Hanhenmaksa oli hyvää, mutta ehkä en osannut arvostaa sitä täyteen rahaan, koska annoksessa oli jo niin mainioita elementtejä ilman sitäkin. Ei sanaakaan, etteikö se olisi loistavasti täydentänyt vasikan makua, mutta ilmankin olisi pärjätty.
Kyyttö sai kyytipojakseen Barbera d’Asti La Riva –punaviinin. Jee, ihanaa! Tätä lisää (siis ensi kerralla).

Tässä vaiheessa iltaa, alkuillasta vielä sopiva tunika, alkoi tuntua vatsan seudulta hieman kiristävältä (kuka väittää, että fine dining annokset ovat pieniä eivätkä täytä?!), mutta ei auta kuin venyä, sillä seuraavaksi tarjottiin Armasperheen juustoja ja pähkinähilloketta kera itkevän viinin (Savennières Clos de Coulaine). Savuarmas vei sydämeni, toinen juusto oli aika tömäkkä. Viini sai miehen kyyneliin (siis tykkäs), mutta minusta se vaati nuo juustot kaverikseen. Makuasioita!

Tähän väliin saapui talon tervehdys, joka oli tällä kertaa kyyttömaidosta rakennettu valkovenäläinen, maistui vallan mainiosti.

Nyt oli siis maha tosi täynnä ja olo iloisen kuplivainen, joten eikun jälkkärin kimppuun. Vadelma-kyyttöjogurttimoussea, omenapaistosta ja paahdettua valkosuklaata ja avecina Beerenauslese Zweitgelt Pinot Noir. Omenapaistos oli lusikan muotoinen pallurainen, oikein nam. Mousse oli kääritty kääretortun sisään, reuna ihan vähän kuiva (no niin, nyt se tuli kriittinen osuus!). Jos totta puhutaan, niin juomasta ei sen kyyttövenäläisen jälkeen ole enää ihan tarkkoja makumuistoja.

Kaiken kaikkiaan ihan mieletön menu, toivottavasti Masuuni tekee tästä kyyttömenusta tapahtuman, jota voisivat mainostaa vähän enemmänkin. Selkeästi vielä tavallisiakin menuja parempi. Vaikka illastajia oli melko paljon, oli tunnelma mainio ja salin täytti heti iloinen puheensorina. Kaikki saivat ruoan yhtä aikaa ja meistä oli erityisen mukavaa, että itse kokki ehti tuoda annoksia ja kertoa niistä. Ehdimme vaihtaa jopa muutaman sanan hänen kanssaan. Hän oli ansaitusti ylpeä aikaansaannoksistaan ja hän kertoi, että osa näistä jumaluuksista on myös uudella listalla, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Ihana ilta ja ihanaa ruokaa, kiitos. Ai niin, ostin illasta huumaantuneena myös kotiin yhden limpun, koska en selvästikään saanut siitä tarpeekseni..

terveisin Maarit +3 kg ja sen miäs (ei painonlisäystä, epistä)