18.1.12

Olimme varanneet pöydän perjantaille ja jo torstai-iltana selasin lempilukemistoani eli ruokalistaa Masuunin nettisivuilta. Alkupaloista se alkoi, perinteinen päättämättömyyteni.Blinejä! Aah… mutta toisaalta viimeksi ne Hävölän kylmäsavulohet tekivät lähtemättömän vaikutuksen eli sittenkinkö kylmäsavustettua ahventa, kampasimpukkaa ja siianmätiä? Joskus ongelmat ovat tätä luokkaa…

Meillä iltamenot noudattavat melko pitkälle samaa kaavaa. Varttia vaille lähtöä mies kävelee vaatekaapille ja kysyy mielipidettäni illan pukeutumiskoodiksi. Noin puolta minuuttia myöhemmin herraseni seisoo ulko-ovella päällystakki päällä ja kertoo, että nyt täytyis mennä… Minä pähkäilen vielä oman vaatekaappini edessä ja käyn läpi eri vaihtoehtoja. Kun pukeutumisongelmat on ratkottu, alkaa hiusten laitto (jotka tietysti menevät tosi tyhmästi juuri tänään). Sitten vähän pakkelia naamaan. Tähän siis kuluu uskomattoman vähän aikaa, ottaen huomioon, että olen kuitenkin keski-ikäinen nainen ja korjailtavaa piisaa. Päätimme reippailla Masuuniin, joten majakka ja perävaunu marssivat peräkanaa arktisia olosuhteita uhmaten, herra harppoo edellä tietä raivaten ja rouva pipottaa perässä ilmaa ja reittivalintaa soimaten. No marmatus ja silmämeikki katoavat pohjoisesta tuiskuttavaan lumipyryyn. Vartti alkuperäisen pöytävarauksen jälkeen istumme ihanasti pöydässä ja maallinen rauha laskeutuu kaiken hössötyksen keskelle. Kiire unohtuu ja on aika nautinnon. Tarjoilija ehdottaa alkudrinkiksi shampanjaa. Herrasväki suostuu.

Luemme ruokalistoja hartaudella. Minulla on kauhea nälkä, joten kuvittelen, että ei tee heikkoakaan syödä tasting-menun kuutta ruokalajia. Kuinka väärässä olinkaan! Aina järkevä puolisoni valitsee listalta kolme ruokalajia. Ja kun Masuunissa ollaan, hänkin saa kuitenkin viisi annosta, pari talon tervehdystä nääs.

Molemmat herkuttelevat alkuun kuohkealla maa-artisokkakeitolla, kera rucolan ja pinjansiemenien. Shampanjaa voi kuulemma mainiosti nauttia läpi koko aterian, joten sillä jatketaan.Talon leivät ovat jo tuttuja herkkuja, mutta varoitus nro 1. älä ahnehdi leipää, jos valitset tasting-menun! Soppa on uskomattomalla tavalla kevyttä ja täyteläistä yhtä aikaa, jotain sen mausta kertonee se, että pisaraakaan ei jäänyt, lautanen on kuin nuoltu.

Herra jatkaa shampanjan nauttimista rouvan keskittyessä maistelemaan Luomuvasikkaa ja eettisesti tuotettua hanhenmaksaa ”Sällvik&Hauhala”.  (Kuva mukana.) Ensimmäinen suupala suli suuhun, joten sitä en pysty siis kuvailemaan, mutta toisesta voisin kertoa, että nam. Annos on tosi kaunis, ikuistin siitä kuvan. Jo se, että saa ruoasta tämän makuista on taito. Mutta, että osaa myös asetella sen näin upeasti vaatii esteettistä silmää ja kädentaitoja. Karehdittavaa! Punaviininä jumalainen Sacra Natura. Helppo tuttavuus, joka jättää ihanan, vahvan jälkimaun.

Minun kolmantena ja miehen toisena annoksena on kauteen sopiva Blini, siianmätiä, sipulia, tilliä ja vuolukermaa. Ja sitä shampanjaa…Blini on kuohkeaa ja ilmavaa. Mätiä ja täytteitä menisi enemmänkin kuin tarjolla on. Hyvää on, mutta onneksi blinikausi on rajallinen, sillä nämä täyttävät jo yksinään ihan ähkyksi asti. Kolme ruokalajia jäljellä…

On aika pääruoan. Hirvenvasaa kahdella tavalla, puikulaperunakroketti ja puolukkakastiketta. Hirvittävän hyvää! Edelliset kokemukset hirvestä ovat lapsuuden hirvipeijaisista ja niissä riistan maku hallitsi kaikkea, joten hirvi ei ole kuulunut ykkössuosikkeihini. Ennen kuin nyt. Kaikki maut täydellisiä! I’m in heaven! Annoksen kanssa tarjoillaan Logan Shirazia. Loganin viinitilan vaimo tykkää taiteilla itse etiketit. Mieleen palaavat 80-luvun kotiviinietiketit, no onhan se hyvä, että viinitilattarellekin piisaa hommia. Onneksi viini vakuuttaa.
Mies nautti Einolan tilan kyyttöä kolmella tavalla, papumuhennosta ja paahdettua porkkanaa. Tällä kertaa kahdella tavalla, kun kyyttömakkaraa ei ollutkaan. Hyvää, mutta kalpeni mennen tullen hirvelle. Herraa jopa vähän harmitti. Ja minä, härregyd, minä halkean. Varoitus nro 2. Enkös minä sanonut, älä syö niin paljon sitä leipää!

Istun takakenossa vatsani takana… ja sieltähän ne juustot jo saapuvatkin. Punaviinijuusto on tosi maltillinen, toisesta juustosta löytyy enemmän luonnetta ja makua. Erehdyn mainitsemaan tarjoilijallemme Maritalle, että savu-Armas on suosikkini. Ja eikös seuraavassa sekunnissa juustolautaselle ilmesty pala sitäkin. Molemmille. Nälkähän tässä olikin… Juustojen seurana oikein hyvää Burmester White Portia.
Nyt alkaa epäilyttää, selviänkö tästä illasta… vielä on jäljellä jälkkäri eli pallurainen jogurttijäädykettä, puolukkaa ja omena-karamellikastiketta. Jälkiruokaviini on tosi hyvä uusi tuttavuus, ei niin makea kuin tavallisesti, suosittelen ehdottomasti: Chateau Le Clou Classic. Mies nautiskeli Ternimaito cremebruleeta ja tyrnisorbettia ja solmi ikuisen liiton tuon jälkiruoan kanssa. Niin tyytyväinen oli valintaansa.

Masuunista jää aina hyvä maku. Olemme testailleet viime aikoina useampia tamperelaisia finedining–ravinteleita ja Masuunissa pidän eritoten siitä, että se on loistava kombinaatio ihanaa ruokaa, upeita makuja, estetiikkaa ja aitoa, asiakaslähtöistä palvelua. Hienoa, että on vielä paikkoja missä kokemukselle ja osaamiselle annetaan arvoa. Se arvostus siirtyy myös asiakkaalle ja tekee jokaisesta kohtaamisesta jotain vähän enemmän. Tällä kertaa kiitos Maritalle, nostit illallisemme vielä astetta korkeamme tasolle.

JK.Neljä tuntia myöhemmin tyyris tyllerö ja sen mies lyllertävät kotia kohti. Tuuli on tyyntynyt, myräkkä laantunut, maisema kuin talven ihmemaasta. Ihmeellinen on ruoan mahti.

T. Maarit