Masuuni goes local

Ravintola Masuunin ruokalista noudattaa keittiömestari Heikki Ahopellon filosofiaa kotimaisesta pientuotannosta ja lähiruuasta. Sesonkien huomioiminen on kiinteä osa toimintaamme. Kevään ja kesän satokauden lähestyessä laadukkaiden paikallisten raaka-aineiden hankkiminen ja tarjoaminen on meille entistä helpompaa.

Filosofiamme on tukea paikallisia laadukkaita pientuottajia. Filosofiaan kuuluu heidän tuotteidensa ostamista ja käyttämistä, emme vain puhu niin tekevämme. Tämä tuo meille tekijöillekin hyvän fiiliksen, kun tiedämme raaka-aineemme alkuperän. Lisäksi olemme ylpeitä roolistamme laadukkaiden pientoimittajiemme luontaisena jatkeena ja näyteikkunana. Käsitykseemme kestävästä kehityksestä kuuluu myös, että emme osta ainoastaan esim. tiettyjä arvo-osia lihoista, vaan käytämme ruoanvalmistuksessa koko ruhon. Tällöin se on tuottajalle mielekkäämpää ja kannustaa heitä osaltaan jatkamaan toimintaansa.

Esimerkkeinä käyttämistämme paikallisista pientuottajista voimme mainita muun muassa Paijan Tilateurastamon Urjalassa. He teurastavat ja leikkavat kaiken käyttämämme lihan, Utsjokelaista Eero Länsmanin porovasan lihaa lukuun ottamatta. Kangasalalainen Heikkisen Puutarha tuottaa kesäkaudella suurimman osan käyttämistämme kasviksista muun muassa tuoreet mansikat toukokuun alusta pitkälle syksyyn. Paikallisia kalastajiamme unohtamatta.

Haluamme antaa Masuunissa mahdollisimman paljon huomiota vireälle pirkanmaalaiselle pienjuustolatoiminnalle. Tarjoamme asiakkaillemme ainoastaan Mouhijärven Herkkujuustolan, Pälkäneläisen Heikkilän Juustolan ja Virtolaisen J.L. Runebergin Juustolan valmistamia juustoja. Suurin osa juustoistamme on valmistettu pelkästään kyytönmaidosta. Tällä hetkellä näitä kyytönmaitojuustoja on saatavilla ainoastaan ravintolassamme. Juustoihin käytetty kyytönmaito, niin kuin käyttämämme kyytönlihakin, on peräisin Pentti Ukkosen tilalta Ruoveden Jäminkipohjasta ja Ahlmanin Säätiön tilalta Tampereen Koivistonkylästä.

-*-

Sokos Hotel Ilves | Hatanpään valtatie 1, 33100 Tampere
Myyntipalvelu: 020 123 4630
Amarillo | Fransmanni | Vihtorin Kirjasto | Ilves Bar&Night | Ukko Nooa
Sokos Hotels Tampere kokoussivut | Sokos Hotels Tampere